JäPy:n kausi päätettiin iloisissa pikkujoulutunnelmissa Vanhankylänniemessä

JäPy:n pikkujoulujuhla keräsi perjantai-iltana täyden salillisen iloisia Jäpyläisiä Vanhikseen muistelemaan päättynyttä kautta ja suunnittelemaan tulevaa. JäPy:n puheenjohtaja Tommi Ikonen summasi hienosti juhlapuheessaan JäPy:n toimintakautta. Vuoden aikana JäPy on kasvanut edelleen ja meitä JäPyläisiä on nyt jo 214! Kauden kohokohta oli JäPy Tuusulanjärvi Triathlon kilpailun järjestäminen, josta seura sai mukavaa positiivista palautetta kilpailijoilta. JäPy:n kisamenestys päättyvällä kaudella oli hyvä ja seura oli hyvin edustettuna maantie-, triathlon ja maastokisoissa. JäPy tukee jäsentensä kilpailuihin osallistumista ja kauden aikana seuraa edusti erilaisissa kilpailussa lähes 50 jäsentä

Leiripäivä JäPyn triathlonisteille ke 6.12.2017

Ensimmäinen JäPyn leiripäivä oli todella suosittu ja jatkoa toivottiin. Leiripäivä sai hienon vastanoton ja sille oli selvä kysyntä. Seuraava leiripäivä on Suomen 100 v. itsenäisyyspäivänä. Leiri on tarkoitettu vasta lajin pariin löytäneille sekä jo kauemmin lajia harrastaneille. Leiri soveltuu jokaiselle lähtötasosta riippumatta. Uintiryhmät (I ja II) jaetaan tasoryhmittäin ilmoittautuneiden mukaan. JäPyn harjoitusleiripäivä on laadittu tekemään triathlonistin matka helpoksi, sinun ei tarvitse kuin ilmoittautua mukaan ja nauttia matkasta! Voit valita koko paketin, tai jättää myös osan pois, oman tasosi ja kuntosi mukaan. Aika: Keskiviikko 6.12.2017 klo 9 - 16 klo 9.30 – 10.30: Uinti /ryhmä

Viimeiset päivitykset
Arkisto
Seuraa hyvää seuraa

© 2020 Järvenpään pyöräilijät ry - JäPy - Design by Snowwhere Productions.

OTA YHTEYTTÄ!

 

JäPy on Keski-Uudellamaalla toimiva seura, jonka tarkoituksena on pyöräilyn ja triathlonin edistäminen tarjoamalla positiivisia elämyksiä näiden harrastusten parissa.

LIITY SEURAAN!

 

Miksi liittyä seuraan?

Jäsenedut

Liittymislomake

Tietosuojaseloste

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  • Wix Facebook page
  • Strava icon.png
  • YouTube Social  Icon