Please reload

Viimeisimmät päivitykset

Reilut 540 kilometriä gravelia parissa päivässä!

Koronakaudella erilaiset virtuaaliset haasteet ovat olleet suosittuja ja maantiepyöräilijöiden keskuudessa ”Everesting”-haasteesta on tullut hitti. Everestingissä ajetaan yhden suorituksen aikana Mount Everestin nousukilometrit (8848), mikä meidän maastoissa vaatii parhaimillaan/pahimmilaan kymmenittäin mäkitoistoja samassa mäessä.

 

JäPy:n Jari Kemppainen nosti rimaa viikonloppuna ja päätti toteuttaa yhdessä Mauri Konttilan kanssa ihan oman 500+ kilometrin haasteen. Matka sinällään ei välttämättä ole haastava, mutta kun aika rajattiin kahteen päivään ja ajoalusta pyrittiin pitämään sorana, voimme jo puhua todellisesta voimainkoetuksesta! Matkaan kaverukset lähtivät lauantaiaamuna aamukuuden jälkeen ja ensimmäisen päivän etappi oli mitaltaan reilut 300 kilometriä. Soran lisäksi matkalle mahtui myös melkoisen haastavia mtb-pätkiä, jotka eivät kaverusten menoa hidastaneet. Näin pitkälle matkalle mahtui myös teknisiä haasteita, jotka myös vaikuttivat reittisuunnitelmaan. Sunnuntaille ajettavaa kertyi ”vain” reilut 200 kilometriä soraa ja kotiin polkijat saapuivat sunnuntaina illan suussa. Melkoinen suoritus kovilta ketjunpyörittäjiltä!

 

Katso Jari Kemppaisen ja Mauri Konttilan Gravel500+ reitti täältä: lauantai ja sunnuntai.

 

 JäPy:n Jari Kemppainen gravel-reitin "haastavalla" osuudella

kuva: Mauri Konttila

 

Jaa oma mieleenpainuva pyöräilykokemus muiden seuran jäsenten kanssa! Kerro kokemuksestasi sähköpostitse ja liitä mukaan valokuvia. Julkaisemme JäPy:läisten poikkeuksellisia lenkkejä JäPy:n sivustolla ja Instagramissa.

 

Please reload

Seuraa hyvää seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Strava icon.png

© 2020 Järvenpään pyöräilijät ry - JäPy - Design by Snowwhere Productions.

OTA YHTEYTTÄ!

 

JäPy on Keski-Uudellamaalla toimiva seura, jonka tarkoituksena on pyöräilyn ja triathlonin edistäminen tarjoamalla positiivisia elämyksiä näiden harrastusten parissa.

LIITY SEURAAN!

 

Miksi liittyä seuraan?

Jäsenedut

Liittymislomake

Tietosuojaseloste

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  • Wix Facebook page
  • Strava icon.png
  • YouTube Social  Icon