Please reload

Viimeisimmät päivitykset

Paahdettua triathlonistia gondolien kaupungissa – Matias Warsta Challenge Venice 2018 -kilpailussa 3.6.2018!

IM Köpiksen pettymys motivoi uudestaan täysmatkalle

 

Erittäin lyhyen täysmatkan triathlonurani piti päättyä viime vuoden elokuussa Kööpenhaminan Ironmaniin. Kaksi vuotta sitten ensiyritykseni Tahkolla meni nappiin ja silloin syntyi idea, että haluan vielä käydä oikeassa Ironman-kilpailussa, tehdä hyvän ajan ja keskittyä sen jälkeen lyhyemmille matkoille. Köpiksessä homma levähti kuitenkin käsiin, kun ylipaino, liian agressiivinen pyöräilyasento, ”ahkera” lihashuolto ja betoniselle juoksualustalle turhan menevä kenkävalinta aiheuttivat juoksijanpolven maratonin 27k:n kohdalla. Aika jäi lopun könkkäämisen seurauksena heikoksi. Pian kisan jälkeen totesin, että eihän tuollaiseen voi lopettaa ja päätin lähteä vielä kolmannelle täyden matkan seikkailulle.

 

Aloitin valmistautumisen kisaan joulukuun ”leirillä” (perheen lomamatkalla) Cannesissa ja siellä sain heti kärkeen hyvän määrän pitkiä pyörälenkkejä. Koko kevään harjoittelu sujui hyvin: uinti koheni JäPyn perjantaitreeneissä ja sain tehtyä sekä pyörällä että juosten riittävän määrän pitkiä lenkkejä. Kaikki oli toukoon lopussa valmiina kisaan.

 

Venezian kisa käytiin sunnuntaina 3.6. Lomien säästämiseksi starttasin matkaan perjantaina 1.6. töiden jälkeen. Hotelli oli lähellä kenttää ja kun kamatkin tulivat hihnalle yllätyksellisellä ripeydellä, olin perillä noin aamuyhdeltä paikallista aikaa. Ei paha.

 

Aamulla kävin hoitamassa ilmoittautumisen: siellä naureskeltiin Sportti-passista ottamalleni screenshotille. En ainakaan heti keksinyt, miten Suomessa saisi kv-lisenssin nätisti tulostettua. Italiassa on kisoihin pakollinen lääkärintarkastus pl. kv-lisenssin haltijat, joten ilman paperia peli olisi ollut pelattu ennen alkamistaan.

 

Seuraavaksi kisainfoon. Muutama kanssakilpailija totesi tilaisuuden lähinnä lisänneen hämmennystä. Illalla kävin viemässä pyörän ja vaihtokassit pilttuuseen. Kasseille ei ollut mitään telineitä, vaan ne laitettiin nurmikolle pötköttämään.

 

Kisa-aamun häslinkiä

 

Olin laittanut illalla kaikki viimeisen päälle valmiiksi, sillä aamun aikataulu epäilytti minua: kisahotelli ilmoitti aamiaistarjoilun alkavan klo 4.00 aamulla. Bussi vaihtopaikalta uinnin lähtöpaikalle Venezian saarelle lähtisi klo 5.00. Hotkin aamiaisen ja säntäsin Ikea-kasseineni puolijuoksua vaihtopaikalle. Edellisenä iltana oli iskenyt pari ukkoskuuroa, joten otin joitakin varakamoja mukaan, jos pussit olisivat aivan uitettuja. Kisajärjestäjät eivät olleet suojanneet nyyttejä, mutta joku oli ystävällisesti käynyt kääntämässä lenkkarini ja pyöräilykenkäni ylösalaisin, joten ne olivat säilyneet käytännössä kuivina. Hieno homma!

 

Pikaisen kohelluksen jälkeen säntäsin bussin lähtöpaikalle ja lopulta jäi jopa viisi minuuttia hyvää. Bussi ängettiin ruuhkamoodilla aivan täyteen ja siitä sitten huristeltiin Venezian keskusaukiolle. Aukiolta oli vartin kävely vanhan kaupungin läpi lähtöpaikalle.

 

Lähtö oli perinteinen yhteislähtö ja veteen pääsi viitisen minuuttia ennen lähtölaukausta. Vesi oli lämmintä kuin linnunmaito. Se oli väriltään sumean turkoosia ja siinä kellui ällöjä leväknöllejä, jotka harasivat naamaan ja käsiin.

 

Reitti seurasi puupaalujen merkitsemää linjaa (kenties johto- tai putkilinjan merkit) ja oli käytännössä yksi pitkä suora saarelta mantereelle. Kisamainoksessa sanottiin, että merialue on suljettu, tyyni lahti. No ei ollut. Kyseessä oli kesän kolmas avovesiuintini ja tämä yhdistettynä suolan kelluttavaan vaikutukseen ja aaltoihin, jotka tulivat hengitykseni puolelta, johtivat siihen, että olin melko sekaisin muutenkin mahtavan tekniikkani kanssa. Uinti tuntui kaikesta huolimatta lähtevän ihan mukavasti liikkeelle ja kun olin asettunut veteen, yritin vähän lisätä kadenssia. Tuntui, että pysyin jotakuinkin porukassa.

 

Kun oli uitu jo pitkä tovi, tuli eteen kyltti ”1,0 km”. Olin ihmeissäni ja tuumasin, että mitä h***iä, ollaanko tässä tultu vasta kilsa. Katsoin kelloa, joka näytti, että olin uinut puolisen tuntia. Maailmani synkkeni. Ynnäilin pikaisesti mielessäni, että minultahan menee tätä vauhtia 1h50 pelkkään uintiin. Toivoin, että Giancarlolla ei ole mennyt ihan tuubiin kylttien kanssa ja jatkoin räpiköimistä. Tunnin täyttyessä homma meni hetkeksi raiteiltaan, kun vastaan tuli kahden kilsan lätkä ja tajusin, että kyltit lienevät ihan oikein asennettu. Nyt lahti meni vielä niin matalaksi, että käsi osui toistuvasti pohjamutaan ja kerran johonkin terävämpään. Sitten iski kramppi molempiin pohkeisiin. Päätin, että en ajattele mitään, keskityn vaan käsivetoihin.

 

Kolmen kilsan tolpan jälkeen aloin saavuttaa edessäni kulkevaa uimalakkiparvea. Ylös tultiin ajassa 1.26 eli jäin kahdeksan minuuttia edellisen kesän ajasta ja 11 min asettamastani tavoitteesta.

 

Pyöräilyä paahteessa

 

T1 meni ihan mukiinmenevästi, en lähtenyt hirveästi hosumaan. Pyöräilyn alussa oli 11 km mittainen ”siirtymätaival” varsinaiselle radalle, joka sitten kierrettäisiin seitsemänä  kierroksena. Parin kilsan jälkeen lensi monitoimityökalu kaaressa juomalaitteen kotelosta. Hetkeä myöhemmin karisi juomapullo satulatelineestä. Yhteensä niitä tippui päivän aikana koetuissa töyssyissä kolme. Maasto oli tasaista, mutta liikenneympyröitä ja kääntöpaikkoja riitti. Minulta pyöräily sujui suunnitelmien mukaan, mutta lämpimissä tunnelmissa. Elohopea oli kiipinyt 28 asteeseen ja arska loimotti säälimättömästi Giron huonosti tuuletettuun aika-ajopottaani. Huristelin reitin läpi käytännössä tasaista 33,5 km/h keskivauhtia.

 

Maraton oli kuuminta hottia

 

T2:ssa heiluin kuin humalainen. Vaikka olin pitänyt pyöräilyssä hyvää huolta nesteytyksestä, ei ollut ollut mitään tarvetta raottaa uuden XXL-kokoisen trisuitini sepalusta ja kuumuus oli tehnyt aivoilleni tehtävänsä. Mietin päissäni, että tämähän on hyvä lähtökohta lähteä juoksemaan maratonia puistoon, jossa varjosta ei olisi tietoakaan. Huomasin ensimmäisellä tankkauspaikalla, että kuumuus on johtanut verenkierron ihoon ja maha ei ota mitään vastaan. Onneksi reitin varrella oli suihkuja ja vesiletkuja. Päätin, että otan jokaisessa mahdollisessa paikassa huolellisen pään jäähdytyksen. Tämä toimikin verrattoman hyvin ja juomat alkoivat imeytyä kohtalaisesti. Juoksu kulki hyvin, pukkasin menemään sellaisella 5min40 kilsavauhdilla, Jaksoin hyvin 35 kilsaan asti ja kohtalaisesti 40 kilometriin. Viimeiset kaksi kilometriä olin ihan tattis, joten ei tarvinnut pohtia, olinko jättänyt laarinpohjalle kaapimatonta suorituskykyä. Tuuletin maalissa villisti uutta ennätystäni 11h17 ja maratonaikakin oli ihan uskottava 4h17 karmivasta poltteesta huolimatta.

 

Kaiken kaikkiaan Challenge Venetsia oli hauska sekoitus suurtapahtumaa ja kyläkilpailua. Kaikki ei ollut ihan viimeisen päälle viilattua, mutta oleelliset asiat toimivat aivan hyvin ja ihmiset olivat tosi ystävällisiä ja ratkaisuhakuisia. Katsojia matkan varrella ei ollut liikaa, mutta reitillä oli valtavat määrät komeisiin valkoisiin pukuihin sonnustautuneita poliiseita, jotka toivat sellaista pompöösiä flairiä tunnelmaan. Maratonpuistossa oli muiden suomalaisten kannustusjoukkoja, jotka tsemppasivat minuakin isosti eteenpäin.

 

 

 

Please reload

Seuraa hyvää seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Strava icon.png

© 2020 Järvenpään pyöräilijät ry - JäPy - Design by Snowwhere Productions.

OTA YHTEYTTÄ!

 

JäPy on Keski-Uudellamaalla toimiva seura, jonka tarkoituksena on pyöräilyn ja triathlonin edistäminen tarjoamalla positiivisia elämyksiä näiden harrastusten parissa.

LIITY SEURAAN!

 

Miksi liittyä seuraan?

Jäsenedut

Liittymislomake

Tietosuojaseloste

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  • Wix Facebook page
  • Strava icon.png
  • YouTube Social  Icon