Minun matkani JäPy Tribeen ja triathlonistiksi
Suvi Lehtinen liittyi Jäpy Tribeen viime syksynä tavoitteenaan ensimmäinen triathlon. Viime viikonloppuna Suvi ylitti maaliviivan suurten kannustusten saattelemana. Tässä Suvin kertomus kivikkoisesta matkasta, josta välittyy sitkeä tahto parantaa hyvinvointia liikunnan avulla.
Olen kotoisin Sysmästä maalta. Olen aina ollut energinen ja liikkuvainen; neuvolakortissa mainittiin viisivuotiaasta tytöstä, joka ei pysy paikallaan vaan hyppii, jos ei pääse juoksemaan. Myöhemmin aloin ratsastamaan ja purin energiaani hevostallilla sekä pyöräilin aina ja kaikkialle.
Vuonna 2014 olin muuttanut Järvenpäähän Helsingistä ja olin elämässäni siinä pisteessä, että voimani ehtyivät somaattisen sairauden vuoksi ja sain lopulta liikkumisen tueksi 40v syntymäpäivälahjaksi sähköisen invamopon, jolla kävin kaupassa ja ulkoilutin koiraani. Se oli kova paikka liikkuvaiselle ihmiselle, erityisesti psyykkisesti. Olin kahden alakouluikäisen lapsen äiti. Mietin, pystynkö harrastamaan kestävyysliikuntaa enää koskaan. Oli myös kestettävä ihmisten sääli, joka paistoi heidän silmistään ja lasten suru. Silloin ymmärsin, miten iso etuoikeus on saada liikkua terveessä kehossa. Leikkauksen myötä aloin saada kykyä jälleen liikkumiseen, mutta tikkien takia mm. juokseminen sattui yli vuoden eikä minulla ollut ruokahalua.
Autoimmuunisairaus, kilpirauhasen vajaatoiminta, keskittymis- ja univaikeudet sekä migreeni toivat kapuloita edelleen tielleni. Suolistoni kesti ainoastaan fodmap-ruokalajeja. Aloin harrastamaan itämaisia terveysliikuntalajeja, joka kehitti henkistä puolta ja tuntui tosi tärkeältä. Opin myös kuuntelemaan kehoani. Pääsin neuropsykologiseen kuntoutukseen. Päätin, että aion kuntoutua fyysisesti ja psyykkisesti vahvaksi kaikesta huolimatta ja keskittyä myös terveelliseen ravintoon. Ajattelen että liike on lääke.
Vaihdoin alaa toimistotyöstä sellaiselle ympäristöalalle, jossa liikkuvuus on erityisasemassa. Jätin invamopon varastoon vuonna 2019 ja aloin kasvattamaan fyysistä kuntoani.
Luin japanilaisen Haruki Murakamin kirjan ’Miksi juoksen’. Hän kuvasi siinä, kuinka liikunta (juokseminen) on syy, miksi hän pystyy kirjoittamaan ja pysyy elossa. Olin aina haaveillut triathlonista. Minulla on ollut elämässäni taipumus ylifokusoitua mihin milloinkin ja triathlon tuntui sopivalta haasteelta. Ainoastaan uinti ja kuntosali tuntuivat ylitsepääsemättömältä. Olen introvertti herkkis, eikä kylmä vesi eikä raudan nosto ole koskaan houkutellut. Haruki Murakami kertoi ottaneensa uintiin yksityistunteja. Aloin juoksemaan 2022 maaliskuussa. Selailin triathlon-sivustoja ja löysin syyskuussa Jäpy Triben.
Reetta Tuomalan kannustava sähköpostivastaus toi olon, että lähden kokeilemaan. Aloittelija otettiin hyvin vastaan porukkaan ja jokainen saa edetä omalla tasollaan. Valmennusohjelmasta on ollut paljon hyötyä. Kuntosalille totuin pikkuhiljaa.
Riikka Majander toimii Triben uintivalmentajana ja häneltä otin yksityistunteja heti alkuvaiheessa. En osannut uida vapaauintia ollenkaan. Pelkäsin laittaa kasvot veteen. Riikka oli kärsivällinen kanssani. Aluksi pystyin uimaan vain 25m ja hengityksen oppiminen kesti lähes kolme kuukautta. Katsoin kymmeniä tunteja YouTube -videoita uinnista. Tammikuussa olin oppinut jo sen verran, että kehtasin Reetan kannustamana tulla mukaan jo Triben-uintiryhmään.
Chebicin Vesa Rauttu auttoi löytämään mittojen mukaan tehdyn maantiepyörän. Aluksi en uskaltanut ajaa lukkopolkimilla ollenkaan. Huhtikuussa olin mukana Jäpyn Vierumäellä leirillä. Pystyin uimaan vapaauintia jo muutaman kilsan omaa tahtiani mikä oli minulle työvoitto. Painoindeksini oli 18 ja koitin syödä ”henkeni edestä” ja kasvattaa hauiksia.
Alkukesästä avovesikurssilla harjoittelin Marko Riitlahden kanssa vapaauintia Kuusijärvellä. Toukokuussa olin Jäpyn maantiepyöräkurssilla ja opin ajamaan pyörälläni entistä paremmin. Nyt 60km lenkki sujui jo helposti.
Minua pelotti kuitenkin yhä todella paljon avovesi, sen kylmyys, sameus ja veden meneminen suuhun. Otin vielä henkisen valmennuksen tunteja mielikuvaharjoitteluineen, koska uintiosuus tuntui edelleen mahdottomalta.
Lopulta sinnikkyys palkittiin, olin saavuttanut tunteen, että selviän triathlonista. Ensimmäisen triathlon kisani vein läpi Vantaa Triathlonissa 10.6.2023 naisten sprintti kilpakuntosarjassa ja itsensä voittamisen tunne oli sanoin kuvaamaton ja tribeläiset kannustivat loppuun asti uutta tulokasta! Into jäi lähteä koittamaan seuraavaakin kisaa.
Rakkaus lajiin syttyi!
Erityiskiitokset Triben Reetta Tuomalalle, Riikka Majanderille, Vesa Rautulle, maantiepyöräkoulun opettajille Harrille ja Benille sekä kaikille, jotka ovat auttaneet minua eteenpäin tässä hienossa lajissa.
