top of page

JäPy:n Antti Mäkelä Mastereiden maailmanmestaruuskilpailuissa sijalle 23!

Viime viikonloppuna 1.9.2019 kisattiin Mastereiden maalimanmestaruuskilpailut Puolan Poznanissa. UCI Gran Fondo Worldchampionships kilpailu päättää noin vuoden mittaisen Gran Fondo -karsintakilpailujen sarjan ja kilpailussa ratkaistaan ikäsarjojen maailmanmestaruudet sekä aika-ajossa että yhteislähdössä. MM-kilpailuun saa osallistumisoikeuden sijoittumalla karsintakilpailujen parhaimmistoon tai hakemalla kansalliselta lajiliitolta villiä korttia. Tämän vuotinen MM-kilpailu tasaisella radalla järkevän matkan päässä Suomesta kiinnosti pariakymmentä kisakuskia Suomesta, joten villejä kortteja (5 kpl) ei riittänyt kaikille hakijoille. JäPy:n Antti Mäkelä osallistuikin Moskovassa järjestettyyn Gran Fondo karsintakilpailuun ja vei siellä hienosti voiton omassa sarjassaan ja lunasti näin eturivin paikan isoihin kisoihin. JäPy:n Mika Kariluoto pääsi napsun verran helpommalla, kun hän nousi varasijalta villin kortin haltijaksi ja matkasi myös Puolaan kisaamaan.

Maantiekilpailun M40 sarjan lähtöön Poznanissa starttasi 228 kuskia paahtavassa 33 asteen helteessä. Tasaisella radalla kisan kärki eteni suurena massana ja ensimmäiset kasat nähtiin jo kisan alkutaipaleilla. Asvaltin pinta oli jopa Suomea huonommassa kunnossa, joten renkaita paukkui tasaiseen tahtiin. Näin valitettavasti kävi myös JäPy:n Mika Kariluodolle, joka joutui pysähtymään rengashommiin noin 100 kilometrin ajon jälkeen. Neutraalihuoltoa ei tästä UCI-kisasta löytynyt, joten Mika lainaili tarpeita katsojilta. Lopulta Mika ajoi maaliin vajaalla renkaalla kaukana kärjen takana.

Antti Mäkelän kisa eteni paremmin ja hän ajoi koko kisan vahvasti kärjen tuntumassa. "Kävin mä siinä kärjessäkin pari kertaa kääntymässä, mutta päätavoite oli päästä hyvällä jalalla kirisasemiin" - kertoi Antti kisan jälkeen. Loppusuora oli tolkuttoman pitkä, mutta noin 700 metriä ennen maalia oli liikenneympyrä, josta kärkijoukko lähti avaamaan kohti maalia. Antin väylällä tuli kavereita selkä edellä vastaan, eikä tie auennut, vaikka Mäkelä huusi kurkku suorana. Näin ollen Antti ei täysin päässyt avaamaan koko kiriään ennen kuin maali tuli vastaa. Sijoitukseen 23 sakkiin maailman parhaiden joukossa täytyy kuitenkin olla tyytyväinen.

Kisojen parhaaseen suomalaissijoitukseen ylsi Tommi Martikainen ajamalla oman sarjansa maailmanmestariksi. Myös Matti Tanttu ajoi hienosti sijoittuen maantiekilpailussa oman ikäryhmänsä neljänneksi. Kaikkiaan kilpailuun pääsi osallistumaan 11 suomalaista, joista 2 naista.

JäPy onnittelee Anttia hienosta sijoituksesta maailman parhaiden joukkoon! Ensi vuonna Mastereiden MM-kisat mitellään Kanadan Vancouverissa.

JäPy kisaajat maaliintulon jälkeen Poznanissa: Antti Mäkelä (vas) ja Mika Kariluoto.

Viimeisimmät päivitykset
Seuraa hyvää seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Strava icon.png
bottom of page