top of page

JäPy:n Tuomas Ratilainen Hyrylän ajojen kolmanneksi!

Hyrylän ajot polkaistiin JäPy:n kotiseuduilla ensimmäistä kertaa jo vuonna 1936 ja nyt kilpailu palasi kalenteriin vanhalla nimellään parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Aiempina lähivuosina Seutulan ajot nimellä läpiviety kilpailu kulki pääosin tuttua reittiä, mutta lisämausteeksi oli merkattu pari hiekkatieosuutta. Kisa-aamu valkeni auringonpaisteisena ja takatalvi pääsi lumisateisena valloilleen vasta hetkeä ennen maaliintuloa. Luvatun lumisateen takia Elite-luokan kilpailu lyhennettiin kahden kierroksen (á 48 km) mittaiseksi. Elite-luokkaan JäPy:stä starttasi Tuomas Ratilainen, joka pääsi helpon näköisesti mukaan toisella kierroksella Tapolanmäessä syntyneeseen hatkaan, joka ajoi lopulta maaliin asti Tuomaksen kiritessä sijalle kolme. Kilpailun voitti Trond Larsen (Team Larunpyörä Cervélo /IK-32) ja toiseksi sijoittui Niki Birling (IBD Cycling).

JäPy:stä KAT2 lähtöön starttasi mukavan runsas joukko kovakuntoisia kuskeja, joten odotukset kilpailun tulostenkin suhteen olivat toiveikkaat. Mika Kariluoto, Antti Liesjärvi, Joonas Rosendahl, Simo Sildén ja Ossi Vuola olivat kilpailussa aktiivisia ja JäPy pääsikin pitkästä aikaa tässäkin luokassa vaikuttamaan kisan kulkuun. Ratkaisu tässä lähdössä tapahtui toisella kierroksella jo ennen Tapolan mäkeä viiden kuskin päästessä pääjoukosta irti. Mukaan irtiottoon pääsi ampaisemaan JäPy:n Simo Sildén, joka palasi tositoimiin parin vuoden mittaiselta kisatauolta. Irtiotossa jauhettiin eroa nopeasti watteja säästelemättä ja hatka ajoikin maaliin asti. Simo jäi valitettavasti pari pyörän mittaa podiumista jääden kilpailun neljänneksi. KAT2 lähdön voitti IBD:n Simo Kauppila. Kaikki kisatulokset löytyvät täältä.

JäPy kiittää järjestänyttä seuraa Cycling Club Helsinkiä hyvin järjestetystä kilpailusta.

Todettakoon vielä lopuksi, että JäPy:n Antti Mäkelä ja Jussi Telkkinen avasivat JäPy:n kv. kauden osallistumalla Viron maantiecupin osakilpailuun tänään. Molemmat selvittivät vauhdikkaan avauskilpailun hyvin pääjoukossa maaliin.

JäPy:n Tuomas Ratilainen ylittää kilpailun maalilinjan kolmantena.

Elite-luokan palkintojen jako.

JäPy:n Simo Sildén KAT2 lähdön irtiotossa Tapolan mäessä. Stangan Jan Nyholm kuvan keskellä.

KAT2 lähdön maaliin tulon feed-back. Vasemmalta Joonas Rosendahl hienolla kalustolla, Antti Liesjärvi upealla kisapyörällään sekä Mika Kariluoto että Ossi Vuola.

Viimeisimmät päivitykset
Seuraa hyvää seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Strava icon.png
bottom of page