top of page

Kuuma ja kostea kisaviikonloppu takana!

Lappeenrannassa ajettiin täysiverinen Elite kisaviikonloppu, joka käynnistyi haastavalla kortteliajolla eilen. Sen verran kimurantti oli märkä korttelirata, että valtaosa matkaan lähteneistä liputettiin radalta ulos. Kilpailun voitti näytöstyyliin TWD Länkenin Jaakko Hänninen. JäPy:n Antti Mäkelä ja Tuomas Ratilainen saivat hyvä treenin, mutta eivät saaneet ajaa kisaa loppuun. Lappeenrannan kisaviikonloppu jatkui tämän päiväisellä 135 kilometrin maantiekilpailulla, jonka Elite-luokan voitti GIF Chebicin Matti Manninen. JäPy:n Tuomas Ratilainen ajoi tänään aktiivisesti, mutta ei onnistunut pääsemään kisan aikana syntyneisiin hatkoihin mukaan. Antti Mäkelä sijoittui kilpailussa sijalle 24 ja ensikisan tällä kaudella Elite-luokassa ajanut Jussi Telkkinen sijalle 26. KAT2 luokassa JäPy:n Teemu Salovaara ajoi maaliin ja myös teknisiä haasteita kohdannut Marko Myllykangas. KAT3 luokassa JäPy:n Jari Sihvonen jatkoi vahvoja esityksiä ensimmäisellä kisakaudellaan ja nappasi voiton selvällä erolla toisiin. Lappeenrannan tulokset löytyvät täältä.

Vantaalla tänään ajetussa Vuelta-kuntoajossa JäPy:n Ossi Vuola ajoi voittoon näytöstyyliin! Ossi päätti neljännellä iskullaan lähteä soolohatkaan ja ajoikin yksinään maaliin selvällä erolla pääjoukkoon. JäPy:läiset ajoivat pääjoukossa aktiivisesti, mutta kärkisijoille eivät muiden panokset tänään riittäneet. Täällä tulokset.

JäPy:n Tuomas Ratilainen, Antti Mäkelä ja Jussi Telkkinen Saimaa Road Racen startissa tänään.

Vantaa Vueltan näytöstyyliin voittanut Ossi Vuola ja Katja Vuola. Katja sijoittui 73 kilometrin kisamatkalla hienosti naisten sarjan kolmanneksi.

Vasemmalta muut Vantaan kisailijat tänään: Pasi Karjalainen, Beni Kauhanen, Mika Kariluoto, Markus Tirranen, Arjo Kaarre ja Antti Liesjärvi. Janne Kyllönen ei tähän kuvaan ehtinyt.

Viimeisimmät päivitykset
Seuraa hyvää seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Strava icon.png
bottom of page