top of page

JäPyläisille kaksi SM-kultaa triathlonin perusmatkalta 26.8.2017

Ahvenanmaan Käringsundissa kilpailtiin lauantaina triathlonin perusmatkan Suomen mestaruuksista. Perusmatkalla eli olympiamatkalla uidaan 1500 metriä, pyöräillään 40 kilometriä ja juostaan 10 kilometriä. Pääsarjojen mestaruudet menivät Helsinki Triathlonin Kim Harjulle ja Erika Parviaiselle. Harjun voitto irtosi ajalla 1:54:50 ja naisten yleisen sarjan voitto meni Erika Parviaiselle ajalla 2:15:17.

Järvenpään Pyöräilijöiden Tiina Toivonen (ent. Puranen), Seppo Aaltonen sekä Riku Karjalainen lähtivät Ahvenanmaalle kilpailemaan ikäsarjan SM-titteleistä.

JäPyläiset sapuivat paikalle jo hyvissä ajoin perjantaina tarkistamaan reitit ja vaihtopaikat. Rutiineihin kuuluu myös kisainfossa käynti ja tankkaus pastabuffessa. Perjantain lämmin ja tyyni sää vaihtui yöllä viileäksi ja tuuli oli puuskittainen, joka sai myös normaalisti niin tyynen kisakonkarin Tiinan hieman hermoilemaan. Uinti tapahtui meressä, jonka lämpötilaksi ilmoitettiin kisa-aamuna 15.1 astetta. Tämä tieto ei juuri parantanut Tiinan mieltä kisaa ennen. Onneksi uinti tapahtui suojaisassa lahdenpoukamassa.

”Vesi oli kyllä kylmää mutta vielä ihan siedettävää. Uinti meni mielestäni oikein hyvin, uin kerrankin suoraan poijuille ja suunnan pitäminen oli helppoa, kun meitä ui noin 5 uimaria samassa porukassa”, Tiina totesi uintiosuudestaan kisan jälkeen. Tiinan uintiaika oli 29.20 min.

Pyöräreitti tapahtui kahtena 20 km:n lenkkinä. Kovasta ja puuskittaisesta tuulesta huolimatta Tiinan pyörä kulki hyvää vauhtia. ”Vaikka vastatuuli oli jossain vaiheessa kova, painoin vain päätä alas, ja annoin mennä”. Tiinan pyöräaika oli 1.09.37.

Juoksuosuus tapahtui kahtena kierroksena 5km:n reitillä. ”Juoksu kulki hyvin ja sainkin napsittua kiinni muutamia karkulaisia. Tällä kertaa olin tyytyväinen kaikkiin kolmeen suoritukseen ja myös vaihdot meni ripeästi”, Tiina kertoi kisan kulusta.

Tiina voitti sarjan N45-49 Suomen mestaruuden ja kauden neljännen Suomen mestaruutensa kuuden minuutin marginaalilla seuraavaan ajalla 2.24.25.

Seppo Aaltonen sai upealla suorituksellaan kesän toisen triathlonin SM-kultamitalinsa sarjassa M60-64. Seppo rantautui sarjansa toisena uinnista ajalla 27.54, mutta siirtyi johtoon jo ripeän ensimmäisen vaihdon ansiosta. Pyörällä Seppo piti yllä kovaa vauhtia ja pääsi yli 7 minuutin karkumatkalle lähimpään uhkaajaan. Juoksu oli Sepon parasta tänä kesänä. Vaikka takaa juostiin kovaa Seppoa kiinni, sarjavoitto tuli lopulta selkeällä yli 3 minuutin erolla seuraavaan ajalla 2.22.46.

”Uinti meni todella hyvin. Pyöräilyssä tuntui että jalka ei ollut paras mahdollinen ja tuulestakin oli hieman haittaa. Juoksu kulki tosi hyvin.”, kommentoi Seppo suoritustaan. ”Seuraavalle kaudella täytyy parantaa juoksua”, kertoi Seppo vielä jatkosuunnitelmistaan.

Riku Karjalainen suoritti triathlon -debyyttinsä Ahvenanmaalla sijoittumalla 11. sarjassa M45-49 ajalla 2.30.51. Kaikki Käringsundin tulokset löydät täältä.

Kaikki JäPyläiset maalissa

Tiina Toivonen (keskellä), Taina Avo (vasemmalla) ja Lea Aaltonen N45-49 palkintojenjaossa.

Seppo Aaltonen M60-64 palkintojenjaossa

Viimeisimmät päivitykset
Seuraa hyvää seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Strava icon.png
bottom of page