top of page

AHH etappiajot ajettiin viikonloppuna

Hyvinkään Pyöräilijöiden järjestämä neljän etapin kilpailu käynnistyi kortteliajolla Hyvinkään Sveitsin alueella perjantaina. Rata puikkelehti 2,6 kilometrin kierroksen Sveitsin uimalan ympäri ja reitin kohokohdan muodosti uimalalle nouseva kapea kevyen liikenteen väylä. Nousu oli vain noin 300 metriä pitkä, mutta jyrkimmillään 18%:nen. JäPystä kortteliin osallistui allekirjoittaneen lisäksi Elite-sarjassa kilpaileva Jari Kemppainen. Me masterin kisaajat saimme kiertää länkyrän 10 kertaa, kun Elite-sarjalaiselle kierroksia suotiin 5 enemmän. Meno oli vauhdikasta ja oman pikantin lisän kilpaan toi pari soratien pätkää. Me molemmat saimme kisan ajettua läpi, mutta tuloksia ei tässä kannata mainostaa. Jatkoin kisaa ainoana Jäpyläisenä ja lauantaiaamuna oli vuorossa 10 km:n aika-ajo. Aika-ajo on siitä kiva kilpailu, että siinä ei yleensä hirveästi ohituksia tapahdu, mutta tällä kertaa niitäkin valitettavasti nähtiin ja koettiin... Lauantaipäivä jatkui iltapäivän 70 km:n maantiekilpailulla, jossa allekirjoittanut Jäpyläinen ylitti maalilinjan sarjastaan onnekkaasti ensimmäisenä. Kisa ajettiin maltillisella vauhdilla ja kovimpia ketjunpyörittäjiä ei tainnut tämän etapin voitto kiinnostaa.

Kokonaisuuden kruunasi tänään sunnuntaina järjestetty noin 100 kilometrin maantiekilpailu. Mukavasti olivat Hypyläiset löytäneet kisakeskuksen lähiteiltä peräti kolme sangen haastavaa nousua meidän matkantekoa sulostuttamaan. Tämän päivän kilpailussa aiemmat etapit tuntuivat koivissa kivasti, mutta kylläpä jalka keveni, kun Jäpyläiset olivat joukolla vaivaantuneet hurraamaan reitin varrelle. Kannustuksessa JäPy voitti kaikki muut seurat - suuri kiitos siitä kaikille koko viikonlopun ajan kannustaneille! Sijoitukseni kokonaiskilpailussa nousi sarjani neljännelle sijalle naapuriseuramme Cycling Academyn Harri Aaltosen kärsittyä välinerikon tämän päivän etapilla. Cycling Academyn Riku Kimari ajoi viikonlopun hienosti sijoittuen tempossa kilpasarjan toiseksi ja maantiekisoissa sijoille 3 ja 6. Etappiajon tarkat tulokset löytyvät täältä.

Kuva: Jari Birling

Kuva: Jari Birling

Viimeisimmät päivitykset
Seuraa hyvää seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Strava icon.png
bottom of page