JäPy Tribe – matka kohti ensi kesän kisoja on alkanut
Jäpyn aktiivista triathlontoimintaa päästiin koronarajoitusten purkautuessa taas jatkamaan uudenlaisella konseptilla. Tribe -treeniryhmän tarkoitus on auttaa triathlonia harrastavia Jäpyläisiä onnistumaan ja ylittämään itsensä. Triben yhteinen matka kestää 9 kuukautta ja sisältää mm. Tiina Krusbergin laatiman ohjelman, yhteistreenejä, luentoja sekä testejä.
Jokainen onnistuu omalla tavallaan
Mukaan lähti aivan mahtava porukka ja tähän iloiseen 25 hengen treenijengiin saatatkin tulevina kuukausina törmätä lenkkipolulla tai Saluksella.
Reetta Tuomala kertoo Triben tausta-ajatuksesta: ”Jokaisen tausta on erilainen ja kaikilla on oma tavoite. Tribe kunnioittaa jokaisen yksilöllistä matkaa onnistumiseen. Pyrimme löytämään parhaita keinoja, jossa jokainen hyötyy toisistaan.”
”Vaikka kisassa olemmekin yksin, pystymme yhdessä oppimaan ja antamaan itsestämme enemmän. Tribessä onnistumme toistemme sekä ammattilaisten avulla.” lisää Sampsa Puttonen
Tribe yhdistää konkarit ja uudet harrastajat
On todella tärkeää, että Tribe palvelee koko ryhmää kokemuksesta ja kisatavoitteesta riippumatta. ”Treeniohjelmia on kahdelle eri treenimäärälle ja teknologia auttaa yksilöllisten tehojen määrittelyssä. Training Peaks toimii ohjelman alustana. Keräämme myös jatkuvasti palautetta ja ryhmäläiset osallistuvat yhteistreenien ja muiden aktiviteettien suunnitteluun.” kertoo Tuomala.
Sanna Wahlberg tutustuu nyt lajiin ensimmäistä kertaa ”Tulin mukaan, jotta oma kunto paranisi sekä löytyisi treeniseuraa. Jännitti kamalasti tulla ekalla kerralla mukaan, mutta menohan on rentoa ja ryhmässä on kova tekemisen meininki. Eli kyllä kunto varmasti nousee! Odotan innolla yhteistreenejä ja viisaita neuvoja triathlonista.”
Toni Pilsari on lajissa jo kokenut tekijä ja tuli mukaan, jotta saa kimmokkeen tehdä treenit kalenteroidusti ja loppuun asti. ”Kuten kaikki muutkin, yhteisöllisyyttä ja ystäviä on kaivattu. Tämä laji on paljon muutakin kuin kovaa treenaamista. Palautuminen, henkisen pääoman kasvattaminen ja kisaan valmistautuminen, näitä kaikkia tarvitaan onnistumiseen.”
Toni arvostaa myös korkealle valmennusohjelmaa, siihen liittyvää henkilökohtaista tukea sekä yhteisöllisyyttä. ”Olen ylpeänä osa tätä yhteisöä. En aiemmin ajatellut, että seuraan kuuluminen tuo näin vahvaa tunnetta ja ylpeyttä kuulua mukaan. Seuran ja sen värien esiin tuonti eri tapahtumissa on kunnia.”
Paljon tsemppiä koko Tribe -porukalle! Ensi kesän triathlon kisoissa nähdään paljon oranssia.

Jukka Erkkilä käynnistämässä Triben ensimmäistä yhteistä juoksuharjoitusta Terholan kuntoradalla
Comments