Please reload

Viimeisimmät päivitykset

JäPy:n Mika Kariluoto etappikilpailun voittoon masterlähdössä!

30.8.2020

Porin Tarmo järjesti perinteisen Syysetapit-kilpailun Kankaanpäässä viikonloppuna. Keli oli poikkeuksellisesti aurinkoinen ja kisan kaikki kolme etappia saatiin ajaa poutaisessa kelissä. Koronakausi verottaa osallistujamääriä, mutta luvatut masterlähdötkin saatiin ajettua sovitulla tavalla ilman lähtöjen yhdistämisiä. JäPy:stä kilpailun masterlähtöön starttasivat Mika Kariluoto ja Pasi Karjalainen. KAT3 lähtöön osallistui tuore jäpyläinen Jussi Rautiainen. 

Kilpailun ensimmäinen startti oli lauantaiaamun prologi, joka oltiin kekseliäästi siirretty maakunnan ainoaan mäkeen Kankaanpään keskustan ulkopuolelle. Prologissa ajettiin väliaikalähdöillä maantiepyörillä reilut 4 kilometriä hivuttavaa nousua, joten eroja syntyi. Mika Kariluoto voitti etapin sekunnin erolla TVC:n Jussi Lampiseen. Pasi Karjalainen oli oman ikäryhmänsä (M50) neljäs. Kisa jatkui iltapäivän korttelilähdössä, joka ajettiin Kankaanpään toria kiertävillä keskustan kaduilla. Korttelikilpailussa tahdin kärjessä määräsivät Kariluodon lisäksi IK32:n Anssi Rinne ja TVC:n Jussi Lampinen. Ratkaisu jäi viimeiselle muutamalle sadalle metrille, jonka aikana Mika otti paikkansa ja ajoi lähdön voittoon. JäPy:n osalta kortteli sujui hienosti, kun Pasi Karjalainen ajoi lähdön neljänneksi. Sunnuntain maantiekilpailuun lähdettiin Mika Kariluodon selvässä johdossa, eikä maantiekisa tuonut sijoituksiin muutoksia, vaan Kariluoto kuittasi myös maantielähdön näytöstyyliin ja vei samalla koko etappikilpailun nimiinsä masterlähdön osalta. Pasi Karjalaisen maantiekilpailu päättyi rengasrikkoon maantiekilpailun soratieosuudella. 

 

Syysetappien järjestelyt sujuvat aina hienosti maestro Jyrki Lepistön johdolla, mutta tällä kertaa maalikameran filmit jäi lataamatta maantiekilpailuun, joten tuloksia selvitellään jonkin aikaa. Heti, kun tulokset vahvistuvat, löydät ne täältä.

 

 

 

Please reload

Seuraa hyvää seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Strava icon.png

© 2020 Järvenpään pyöräilijät ry - JäPy - Design by Snowwhere Productions.

OTA YHTEYTTÄ!

 

JäPy on Keski-Uudellamaalla toimiva seura, jonka tarkoituksena on pyöräilyn ja triathlonin edistäminen tarjoamalla positiivisia elämyksiä näiden harrastusten parissa.

LIITY SEURAAN!

 

Miksi liittyä seuraan?

Jäsenedut

Liittymislomake

Tietosuojaseloste

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  • Wix Facebook page
  • Strava icon.png
  • YouTube Social  Icon