top of page

JäPy:n Bianchicup kisassa rikottiin ennätyksiä!

Tiistai-iltana Järvenpäässä nähtiin mukava joukko nykyisiä, entisiä ja tulevia Mestareita valmiina starttaamaan yhdelle Bianchi-sirkuksen hauskimmista radoista. Kisa-alue täyttyi nopeasti osallistujista, joita lopulta kertyi paikalle ennätykselliset 70. Ja mikä parasta - jokainen kisaaja selvitti tiensä aina maaliviivalle asti. Bianchicup tarjoaa mutkattoman tavan päästä kokemaan kilpapyöräilyn hurmaa paikallisessa Clubrace-tyylisessä kilvoittelussa pääkaupunkiseudulla. Tosin tällä kertaa saimme Järvenpäähän kovan kansallisen tason huippukuskeja, kun viivalle asettui mm. 22 kertainen Suomenmestari sekä useampi hallitsevista Suomenmestareista. Ratakierroksen ennätyksen haltija Arto Järvinen (CCH) oli saapunut paikalle puolustamaan Strava KOM:iaan, joka oli syntynyt jo useampi vuosi sitten.

Ilmassa oli siis sananmukaisesti suuren urheilujuhlan tuntua, kun ykkösryhmä polkaisi radalle. Kilpailun johtaja Tommi Ikonen joutui polkaisemaan teekasiaan ihan kunnolla, että ehti alta pois, kun ekat kuskit latasivat lämän tiskiin heti paukusta. Monikymmenpäinen kisaajajoukko saapui vain kilometrin ajon jälkeen pitkänä nauhana TWD:n Otto Mielikäisen vetämänä Nummisten mäkeen, josta vauhti vain kiihtyi edelleen. Ratkaisevaan irtiottoon repäisivät Antti-Jussi Juntunen (TuUL), Matti Manninen (Team Chebici) ja Porvoon Akilleksen Joni Kanerva. Kärkikolmikko ajoi nenä stemmissä hatkassa maaliin asti AJ:n voittaessa kisan ennen Matti Mannista ja Joni Kanervaa. Kärkikolmikon keskinopeus kisakierroksilla oli 44,1 km/h ja kisassa alitettiin ensi kerran miesmuistiin yhden tunnin maaginen raja! Joni Kanervan kisastatistiikkaa voi käydä kudottamassa tästä. Pääjoukon kirin vei ikäluokkansa Suomenmestari Anders Bäckman (IBD Cycling). Ykköslähdön ainoa nainen Ida Sten (IK-32) jätti taakseen joukon kovia mieskuskeja ollen lähdössä sijalla 30.

Kaikki reitin KOM:it menivät uusiksi ja kierroksen KOM on nyt Joni Kanervalla. JäPy:n parhaan sijan (15) ajoi Mastereiden MM-kisoihin valmistautuva Mika Kariluoto.

Juniorikisassa nähtiin raivoisa loppukiritaistelu, jonka lopulta kuittasi Hyvinkään Pyöräilijöiden väkevä Vilho Hansson ennen Korson Kaiun Joona Oilinkia. Kakkosryhmässä (KAT3, Naiset, harraste) pidettiin myös kovaa vauhtia yllä ja kisa ajettiin läpi reilussa tunnissa keskinopeuden ollessa 38,7 km/h. Lähdön kärki repesi maalimäessä ja voiton kuittasi Mikko Salmela ennen Teemu Rantsia (HyPy) ja Saul Hentusta (IK-32). Teemu Rantsin kisastatistiikka löytyy tästä. Naisista nopein Eva Nyholm (Reaktor Stanga Racing) ajoi lähdön sijalle 8.

Kuvassa kilpailun kärkikolmikko Antti-Jussi Juntunen (TuUL), Matti Manninen (Team Chebici) ja Joni Kanerva (Porvoon Akilles).

Matti Manninen on järvenpääläistynyt ainakin menneen kesän ajaksi ja paiskinut hommia Chebici pyöräliikkeessä. "Olipa mukava kisa ja tänne pitää tulla uudestaankin" - totesi Manninen maalissa.

Harva tunnisti kisa-alueella muutaman vuoden takaista Suomipyöräilyn kärkinimeä Ilari Kahilaa (kuva yllä), jonka takan reunuksella komeilee 22 SM-tason pystiä sekä radalta että maantieltä. Ilari ihastui Järvenpään ympäristön maisemiin ja päästi kilpakumppaninsa tällä kertaa helpolla, mutta ajoi hienosti maaliin.

Korson Kaiun Joona Ollinki (kuva yllä) pokkasi tänään juniorilähdön kakkossijan. "Jalka ei ollut tänään oikein syönnillä" - valitteli Joona maalialueella. Joona osoittautuikin melkoiseksi lajiekspertiksi, joten hänet tullaan vastaisuudessa näkemään paitsi podiumeilla niin myös TdF kommentaattorina. "Hiskin tunnistaa ajotyylistä kilsan päähän, mutta Mattia on vaikeampi tunnistaa pitkän matkan päästä" - opasti Joona Ollinki katsojia maalialueella.

Tiistai-illan yritteliäimmän kuskin kunniamaininnan nappasi N55 sarjaa lähestyvä Heli Laurila (kuva yllä), joka starttasi elämänsä ensimmäiseen pyöräkilpailuun. Bianchicup tarjoaa oivan mahdollisuuden astua mukavuusalueelta syrjään ja kokea kilpapyöräilyn hurmaa!

KISAGALLERIA AVATTU - KATSO KAIKKI KISAKUVAT JA VIDEOT MAALIINTULOSTA TÄÄLTÄ!

Järvenpään Pyöräilijät kiittää kaikkia osallistujia ja toivottaa mukavaa loppukautta. Bianchicup jatkuu maastopyöräilyn merkeissä ensi tiistaina Järvenpään Terholan MTB-radalla. Tervetuloa mukaan!

Viimeisimmät päivitykset
Seuraa hyvää seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Strava icon.png
bottom of page