Matias Warstan kisaraportti Ironman Nizzan helteessä 30.6.2019!

”Olet melkein teräsmies!” vitsailtiin Ironman Nizzan Facebook-sivulla, kun järjestäjät ilmoittivat, että aluehallintoviranomainen oli pakottanut lyhentämään kilpailureittiä historiallisen kuumuuden vuoksi. Pyöräilyreitin mitaksi tuli 153km ja maratonin sijaan juostiin noin 31 km. Palautetulva oli valtava, tuhansissa viesteissä vaadittiin osallistumismaksujen palauttamista sekä voivoteltiin sitä, että moni ensikertalainen ei pääsisi yrittämään todellista täyden matkan suorittamista. Epäilemättä moni näistä kirjoittajista pötkötteli sunnuntaina taju kankaalla Nizzan viheralueilla murhaavan poltteen pehmentäminä. Kyseessä oli nimittäin lyhentämisestä huolimatta Ironian-kilpailu isolla i-kirjaimella.

Uinti optimiolosuhteissa

Kisapaikalle saapuessani ensimmäinen jännityksen aihe oli, uitaisiinko märkäpuvussa. Kesäkuun superhelle oli lämmittänyt meriveden ja sanomalehtitietojen mukaan ”ammeessa” olisi 25 astetta celsiusta. Reipas kuuluttajapoika täräytti kaiuttimista ilmoille, että märkäpuvun käyttö on kielletty, jos meriveden lämpö ylittää 24,5. Virallisen mittauksen mukaan lämpötila on kuitenkin 24,6 eli märkäpuvun käyttö on sallittua. Ladies and gents, it is a wetsuit legal swim! Asia ei siis kirjaimellisesti ollut pilkun päälle... Uinnissa oli rolling start, mutta kun 2900 innokasta läpsyttelijää laskettiin reippaasti vesille, kyseessä oli todellinen kontaktilaji. Sain muutaman hyvän hitin ja kellokin sammui, mutta lasit pysyivät päässä ja meno maistui. Aikaisen lähdön vuoksi aurinko ei vielä kunnolla porottanut, joten märkäpuku ei ahdistanut. Meri oli lähes tyyni ja erittäin huonosti nukutusta yöstä huolimatta fiilis hyvä. Uinnin loppuaika 1.12 tiesi itselle kahden minuutin parannusta vanhaan täyden matkan ennätykseen. Mikä parasta, aika syntyi erittäin kevyesti, joten talven AG-uinnit olivat tuottaneet tulosta.

Yksi kauneimmista pyöräreiteistä

Ironman Nizzan pyöräilyreitti on aivan käsittämättömän kaunis. Vaihtelevat vuorimaisemat ovat todellinen kokemus. Kilpailu on palkittu lukuisia kertoja Ironmanin parhaana pyöräosuutena. Kokonaisnousua kertyy noin 2 000 metriä. Tämän vuoden pyöräilyn lyhennys oli lähinnä symbolinen: pois oli otettu pisto Cipièresiin, joka olisi itse asiassa tarjonnut pienen helpotuksen kesken nousua Gourdoniin. Toinen poistettu osa olisi ollut myös pyöräilyn yksi kevyempiä osia.

Pyöräilyosuudelle valitsin Spesialized -maantiepyöräni, jota virittelin lisätangoilla sekä lyhyemmällä ja voimakkaammin alas suuntautuvalla stemmillä. Valinta oli erinomainen. Ne harvat tasaiset tai melkein tasaiset pätkät, joita reitillä oli lähinnä aivan alussa ja lopussa, taittuivat lisätangoilla. Levyjarrut olivat todella kovaa kamaa ja muutama treenileiri Nizzan-Cannesin alueella 2018-2019 kantoivat hedelmää ennen kaikkea pyöräilyn vaativiin alamäkiin.

Pyöräilyn energiahuolto ei sen sijaan mennyt ihan tuubiin. Olin laittanut geelit aerojuomapulloon. Noin kilometrin ajon jälkeen ajoin tien poikittaissaumaan ja painava geelipullo lensi kaaressa tielle. En pysähtynyt sitä keräilemään. Kolmesta patukastani ehdin syömään yhden kahden pudottua tien poskeen. Havaitsin myös pian, että lisätankoihin kiinnitetty sukkulapullo ei toimi tällä reitillä. Kun lisätangoilla ei ajella nimeksikään ja ylämäessä pillillä imeminen on hapenoton kannalta hankalaa, pullosta muodostui lähinnä puolen kilon lisäpaino. Jäljelle jäi yksi iso litran juomapullo pystyputkessa. En voinut heittää sitä mäkeen, koska järjestäjällä oli vain puolen litran pulloja, mikä ei riittäisi huoltovälille. Pysähdyin kaikissa huolloissa seuraavalla kaavalla: urheilujuomapullo kerralla huiviin, takatasku täyteen geelejä, yhden vesipullon tyhjennys kypärän sisään ja lopuksi vesipullon täyttö pyörään.

Pyörä lähti kulkemaan hyvin, mutta varsin pian tuli selväksi, että tästä tulisi erittäin kuuma päivä. Perjantaina vuorilla elohopea oli noussut 42 asteeseen ja paljon viileämpää ei ollut nytkään.

Reitti vaihteli tasaisen alun jälkeen pääosin loivaa ylämäkeä jota onneksi seurasi myös alamäki. Alamäen jälkeen edessä oli päivän pääateria: nousu Pont du Loupin kylästä Bramafanin ja Gourdonin kautta Col de l’Ecrelle. Vauhdin tippuessa ylämäessä 13 kilometriin tunnissa, auringon käristys muodostui sietämättömäksi. Tehomittarini sanoi sopimuksensa irti, joten jouduin sovittamaan vauhtia loppupäivän tunteella. Gourdonin jälkeen tienvarressa lepäili jo ensimmäisiä uhreja jalat pystyssä. Itse tunsin reitin ja tiesin, että ylös on kestettävä, sitten kyllä helpottaa. Vuorenrinteessä tuli selväksi, että isoreisinen suomalainen ei ollut tässä kisassa vahvoilla. Vuorikaurista muistuttavat etelänihmiset pitivät minua mäessä pilkkanaan. Kun lopulta saavuimme huipulle, olo oli todella paha: oksetti ja nesteet hölskyivät mahassa.

Seuraavilla nopeammilla pätkillä olo kuitenkin parani, kun vauhdin lisääntyessä ilmavirta auttoi jäähdyttämään kehoa ja alamäet antoivat jaloille palautumisaikaa. Tykittelin varsin mukavasti nopeita pätkiä ja viimeinen pitkä nousu sujui hyvin, vaikkakin kohtuullisen lämpimissä merkeissä. Pyöräilyn loppupään nopeissa laskuissa fiilis nousi ja Coach- Jaakon peräänkuuluttama perverssi into päästä juoksemaan hiipi mieleen. Tilanne kuitenkin muuttui, kun saavuin alas viimeiselle kahden kympin tasaiselle siirtymäosuudelle. Kun oli jälleen tuotettava tehoa, kävi ilmi, että pahin kuumuus oli tänään nimenomaan Nizzan laaksossa. Lämmöt nousivat hetkessä tappiin ja ajaessani Promenade des Anglaista, se tuntui jumalattoman pitkältä ja ajatus kadun juoksemista kolmeen kertaan edestakaisin ei tuntunut enää hohdokkaalta.

Juoksu kuin vaellus autiomaassa

Vedettyäni lenkkarit jalkaan olo oli ensiaskeleiden jälkeen epäuskoinen. Lämpötila varjossa, jota reitillä ei siis ole, pyöri 33-34 asteen välillä. Ilma oli täysin tyyni, minkäänlaista helpottavaa tuulenvirettä ei ollut. Energiatasoni olivat hyvät, jalat tuntuivat hyvältä, mutta lämpötila oli niin korkea, että aivot käskivät pysähtymään. ”Shut up brain”, ajattelin ja tamppasin eteenpäin. Näky bulevardilla oli surrealistinen. En ole ennen nähnyt triathlonia, jossa jo juoksun alkutaipaleella enemmän ihmisiä kävelee kuin juoksee. Matkalle laonneita triatleetteja pötkötteli siellä täällä, ihmiset oksentelivat, ambulanssin pillit soivat ja paareja rullattiin. Ensimmäinen kierros oli aivan katastrofaalinen ja tuntui kestävän ikuisesti. Kolmen kierroksen suorittaminen tuntui mahdottomalta ajatukselta. Tiesin, että ainut keino selvitä on huolehtia jäähdytyksestä. Pysähdyin jokaiseen suihkuun ja vietin 1 minuutin virvoittavan virtauksen alla. Tuntui uskomattomalta, mutta täysin läpimärät varusteet kenkiä myöten kuivuivat noin kahden kilometrin juoksulla. Laskin kuitenkin, että juoksemalla noin 5.30/km ja viettämällä 1 minuutin suihkussa, olen paljon nopeampi kuin kävelemällä (12 min/km) muutamankin kilometrin. Tämä toimi ja maaliin lopulta tultiin varsin tasaista tahtia. Loppuaika oli 10:13:59 tuntia. Kaikki tulokset täältä.

Mitä tästä jäi käteen?

Pari päivää kisan jälkeen on jo paremmat eväät analysoida kisaa omalta osaltani. Voin todeta, että pyöräilyn eväs- ja /varusteasioita lukuun ottamatta, en olisi pystynyt tekemään mitään olennaisesti paremmin. Uinti oli varovainen, mutta tulos oli oikein hyvä. Vaikka minulla ei ole pyöräilystä tehotietoja, Stravan segmenttiaikojen perusteella pystyn arvioimaan, että suoriuduin erinomaisesti. Selväksi tuli, että jyrkissä ylämäissä tehot kovalla helteellä putoavat. En ajanut myöskään liian kovaa. Energioiden ja jalkojen osalta maratonin juokseminen olisi normaaleissa lämpötiloissa onnistunut hyvin. Juoksussa olisin ehkä viimeisellä kierroksella voinut skipata jäähdytyksiä ja voida maalissa enemmän pahoin. Vaikutus kokonaisaikaan olisi tiettävästi ollut varsin marginaalinen (~5min) ja riskinä olisi ollut keskeytys. Ainoa lievä harmituksen aihe itselle on, että hieman jäi sellainen olo, että juoksuosuus ei mitannut kuntoa, vaan kyse oli löylykilpailusta. Olisi ollut kiva nähdä millaisen juoksun olisi saanut aikaan siedettävämmissä olosuhteissa. Suosittelen Nizzan Ironmania varauksetta. Ensi vuonna kilpailu pidetään jo 14.6. Tällöin tappohelteen mahdollisuus on huomattavasti pienempi.

- Matias Warsta