top of page

JäPyn Toni Pilsari päätti kauden IronMan 70.3 Nizzassa 16.9.2018!

Kauden päätös, ja ensimmäinen ulkomaan puolimatkan triathlonkilpailuni, oli 16.9 Nizzassa. En ole vielä kerännyt tarpeeksi rohkeutta suorittaakseni täysmatkaa, mutta Ironman 70.3 Nizza on vaativuudeltaan normaalia puolimatkaa kovempi, joten olen mielestäni tämän jälkeen askeleen lähempänä sitä oikeaa teräsmiessuoritusta.

Jo ennen kisapäivää kilpailuinfossa korostettiin pyöräreitin vaativuutta. Nousua oli järjestäjien laskujen mukaan 90 km matkalla noin 1600 metriä. Infossa kerrottiin myös, että vesi on todella lämmintä, ja että tunti ennen starttia saadaan lopullinen tieto, voiko kisassa pitää märkäpukua.

Kisapaikka oli rakennettu kesäkuun täysmatkan tavoin aivan Nizzan kaupungin keskelle meren rannalle. Pääsy kisapaikalle oli tarkoin vartioitu, ja kulku tapahtui metallinpaljastimien ja ruumiintarkastuksen läpi. Täällä otetaan turvallisuusasiat tosissaan. Kisapaikan ruuhkaisuus yllätti aika monet, joten oli kyllä hyvä että olin ajoissa paikalla ennen lähtöä.

Kisa starttasi PRO -sarjan osalta klo 7 hämärässä aamussa. Veden lämpö oli 24.3C, joten märkäpuku oli sallittu vain ikäsarjoissa. Rolling start tuntui kestävän ikuisuuden. Uinti lähti hyvin liikkeelle, ja mikäs siinä oli uida kirkkaassa vedessä pikkukalojen keskellä. Uintiosuudella oli pientä tuulta, joka tuntui vievän sivuun reitiltä. Lisäksi aallokko teki navigoinnista hankalaa. Kello näytti, että matka oli 2160m joten vähän ylimääräistä tuli uitua. Aika 37:16 oli ihan hyvä olosuhteisiin nähden.

Pyöräilyn taktiikkana oli pitää tarkkaan kiinni sykerajasta, ettei kynnysraja ylittyisi. Pyöräilyssä ensimmäiset 10 km olivat aivan tasaista, jonka jälkeen tuli 10 km nousuvoittoista osuutta. Tämän jälkeen jälleen 7 km tasaista ja sitten kuuluisa 9 km yhtämittainen nousu Col de Vence (962m). Youtubesta voi katsoa videoita tästä upeasta reitistä. Jaksoin pitää hyvin tasaisen nousurytmin, joten jaloissa oli hyvin paukkuja lähteä vauhdikkaalle laskuosuudelle. Oli melkoinen kokemus laskea 25 km pelkkää alamäkeä keskinopeuden ollessa noin 50 km/h. Tie ei ollut täysin suljettu muulta liikenteeltä, joten mutkaisilla osuuksilla oli mentävä varovasti. Ihmisiä oli mukavasti kannustamassa reitillä, jopa ylhäällä vuoristossa. Pyöräilyn aika 3:10 kertoo reitin vaativuudesta.

Juoksuosuus oli tasainen kahden kierroksen reitti Promenade des Anglaisia edes takaisin. lämpöä oli mukavat 27C. Juomapisteitä ja suihkuja oli ripoteltu reitille tarpeeksi, joten lämpö ei päässyt uuvuttamaan matkantekoa. Juoksussa pääsin hyvään rytmiin heti alussa, ja pystyin pitämään tasaisen vauhdin koko matkan. Lopussa otin loppukirin maaliin aikaan 1:39. Juoksu meni ihan nappiin ja tein oman ennätykseni puolimaratonilla. Katsojia oli rantakadulla kannustamassa tuhansia, ja kun numerolapussa luki oma nimi, sai välillä ihan henkilökohtaiset ”Allez Allez Toni”huudot.

Nizzan triathlonista jäi todella hyvä maku. Tulin hyvävoimaisena maaliin ajalla 5:38:17. Sijoitus M45-49 ikäryhmässä 58/318 ja koko kisassa 446/2156. Tästä on hyvä lähteä suunnittelemaan täysmatkaa kaudelle 2019.

- Toni

Toni Pilsari maalissa onnellisena Finisher-paidan omistajana.

Sieltä se Toninkin nimi löytyy!

Valtava vaihtoalue yli 2 000 kilpailijalle valmiina.

Viimeisimmät päivitykset
Seuraa hyvää seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Strava icon.png
bottom of page