JäPy:lle kaksi ikäluokkien Suomenmestaruusmitalia!

Ikäluokkien Suomenmestaruuskilpailut ajettiin viikonloppuna Pohjanmaalla Jurvassa. Kyseessä taitaa olla osallistujamäärältään Suomen suurin pyöräkilpailu, kun aika-ajoon osallistui reilut 190 kisaajaa ja maantiekilpailuihin hieman yli 200 polkijaa. Joka tapauksessa ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua ja toki JäPy:läistenkin odotukset olivat korkealla arvokisojen osalta. Kilpailu käynnistyi lauantaina ajetulla aika-ajolla, jossa JäPy:n Seppo Aaltonen ylsi kauden parhaaseen tehontuottoon. Tulos palkittiin ikäluokan M60 pronssimitalilla. Haastavalle temporadalle starttasivat myös Tuomas Ratilainen (M40), Antti Mäkelä (M40), Klaus Nummela (M30), Jussi Telkkinen (M30) sekä yksi tämän kauden ahkerimmista kisaajista Hannu Saarinen (M70). Vaikka kaikki JäPy:läiset ajoivat niin paljon kuin kintuista lähti, ei muita mitaleja tempossa saavutettu. Tempotulokset löytyvät täältä.

Kovimmat kuskit polkaisivat aika-ajon lisäksi myös sunnuntain yhteislähtökilpailuihin maantielle. Reitille oli saatu mukavasti mahdutettua peräti kaksi noin 4 kilometrin mittaista hiivuttavaa nousua, joten aivan tasaisesta radasta ei ollutkaan kysymys. Maantielähtöihin JäPy:stä starttasi 14 kilpailijaa: Kati Jokio (N40), Hannu Saarinen (M70), Seppo Aaltonen (M60), Beni Kauhanen (M50), Arjo Kaarre (M45), Pasi Karjalainen (M45), Marko Myllykangas (M45), Tuomas Ratilainen (M40), Antti Mäkelä (M40), Mika Kariluoto (M40), Stefan Sirkiä (M40), Klaus Nummela (M30), Jussi Telkkinen (M30) ja Antti Liesjärvi (M30). Valtaosa meistä sijoittui lähtönsä puolivälin huitteille tulosluettelossa, mutta Antti Mäkelä (M40) voitti pääjoukon kirin sijoittuen luokan neljänneksi ja Klaus Nummela voitti M30 lähdön pääjoukon kirin. Vaatimattomammista sijaluvista huolimatta aktiivisimmin Mastercupia kiertävät kuskit (Kariluoto-Karjalainen-Kauhanen) onnistuivat hieman jopa petraamaan sijoituksiaan sarjojensa cup-johdossa. Viikonlopun tyylikkäimmästä joukkuemanöveeristä vastasi JäPy M40-45 lähdössä, jossa pikkuhatka oli päässyt irti. Noin 7 kilometriä ennen maalia rykäisi Mika Kariluoto Tuomas Ratilaisen irti pääjoukosta ja saatteli matkalle kohti hatkaa. Tästä Tuomas ajoikin välin yksin kiinni saavuttaen hatkan ja kiriten podiumille M40 luokan toiselle sijalle Kiriluodon palatessa pääjoukkoon. Katso alempaa video Tuomaksen loppukiristä.

Ikäluokkien Suomenmestaruuskilpailut kokoavat starttiviivalle poikkeuksellisen kirjavan joukon kisaajia, kun samaan lähtöön saattaa startata kansallisen tason ykköskuskeja ja ensimmäisiin kisoihin lähteviä masterkilpailijoita. Kun tähän liitetään pienikin mahdollisuus saavuttaa Suomenmestaruus, saattaa viimeisten kilometrien ajamisesta tulla kovinkin ho