JäPyläisten kova mäkipäivä

Joukko pyöräilijöitä JäPy:stä, LaPy:stä ja muista pyöräilyseuroista suunnisti toissapäivänä yhteiselle lenkille kohti Mallorcan jylhimpiä mäkimaastoja. Päivä valkeni aurinkoisena ja mielialat olivat positiiviset joukon suunnistaessa kohti Bunyolaa ja Pikku Sölleriä. Monilla päivän tavoitteena oli rikkoa aiempia nousuennätyksiä hyvissä olosuhteissa, mutta monet olivat matkassa ensimmäistä kertaa tavoitteena selvitä kovaksi tiedetyistä nousuista. Päivä lähti mukavasti käyntiin ja ensimmäisen lämmittelynousun jälkeen hymy karehti kaikkien kasvoilla. Osalle nousu Puig Majorille riitti mäkipäivän päätökseksi, mutta valtaosa kruunasi nousumetrit vielä Sa Calobran haastavassa nousussa. Paluumatkalle lähdettiin Llucin laskun kautta kohti Caimaria ja Incaa, jossa oli tarkoitus nauttia yhteinen myöhäinen lounas.

Noin kolme kilometriä ennen Caimarin kylää oli tielle pysähtynyt ylöspäin matkalla ollut kuorma-auto ja alaspäin matkalla olleet kaksi henkilöautoa, jotka eivät mahtuneet ohittamaan toisiaan kapealla tiellä. Mutkan takaa paikalle laskeneet Arjo Kaarre ja toinen pyöräilijä kaatuivat voimakkaassa jarrutuksessa väistääkseen törmäyksen autoihin. Toinen pyöräilijä selvisi kaatumisesta pintanaarmuilla, mutta Arjo iskeytyi tiehen voimakkammin ja hänelltä murtui kylkiluita. Ensiaputoimet käynnistetiin paikan päällä välittömästi ja Arjo kuljetettiin ambulanssilla jatkohoitoon Incan sairaalaan, jossa hän on edelleen hoidossa. Tapahtumaan ei liittynyt kilpailua, eivätkä pyöräilijät osuneet toisiinsa missään vaiheessa. JäPyläiset ovat käyneet tervehtimässä Arjoa ja toipuminen on jo hyvässä vauhdissa. Lähes samanaikaisesti Mallorcalla sattui toinen onnettomuus, jossa auto ajoi useiden pyöräilijöiden joukkoon, mutta näillä onnettomuuksilla ei ollut mitään yhteyttä toisiinsa, vaikka julkisuudessa tapahtumat sekoitettiin toisiinsa.

Toivomme Arjolle parasta mahdollista toipumista!