top of page

JäPyn Triathlonisteilla huikea leiripäivä!

Leiripäivää oli jo pohdittu jo pidempään. Lopullinen sysäys leiripäivän rakentamiseen syntyi KuntoSaluksella eräänä alkusyksyn iltana harjoittelun lomassa pienellä porukalla ideoiden. Tuumasta toimeen ja muutaman päivän päästä päivä oli ohjelmineen ja valmentajineen valmis. Jälleen kerran muutamassa tunnissa kaikki 20 leiripaikkaa myytiin loppuun!

JäPyn ensimmäiseen leiripäivään osallistui 20 innokasta triathlonistia. Leiripäivässä oli mukana sekä kokeneita että aivan tuoreita triathlonkoulusta valmistuneita ja aloittelevia triathlonisteja.

Päivä aloitettiin KuntoSaluksella 45 minuutin toiminnallisella harjoituksella. Harjoituksen tavoite oli herättää keho ja saada lihakset lämpimiksi päivää varten. Treenin aikana tulivat tutuiksi mm. mittarimato, rapukävely ja jänishyppy. Tutustuttiin myös lentokoneen siipien asentoon. KuntoSaluksen pt ja ohjaaja Johanna ”Jonna” Varonen oli suunnitellut monipuolisen harjoituksen.

Kun lihakset oli saatu lämpimiksi, siirryttiin Saluksen spinning-saliin. Treeni oli suunniteltu siten, että tässä vaiheessa tuli päivän tehoharjoitus. Musiikin tempo oli palautusjaksoja lukuun ottamatta vauhdikas, mikä takasi jokaiselle sykkeen nousut. Spinning-harjoitus sisälsi viisi työ-osuutta, jotka jokainen pystyi tekemään omilla tehoalueillaan.

Ravintola Huilissa nautittiin lounaaksi maittava lämminsavulohi – pasta. Herkulliset annokset katosivat yhdessä hujauksessa triathlonistien vatsaan. Viihtyisässä miljöössä aika ennen iltapäivän harjoituksia aika vierähti leppoisasti kahvikupin äärellä.

Iltapäiväksi siirryttiin uimahallille, jossa jakauduttiin kahteen ryhmään. Toinen ryhmä lähti ensin juoksemaan ja sitten uimaan. Uintivalmentajamme Riikka Majander oli suunnitellut molemmille ryhmille päivään sopivan uintitekniikkaan keskittyvän ohjelman. Pienryhmien juoksulenkit suuntautuivat Terholan hiekkapohjaisille ulkoilureiteille.

Leiripäivän urakka oli kaikille haastava, sillä keskimäärin jokaiselle kertyi päivän aikana harjoitustunteja 4,5 tuntia.

Saimme jo leiripäivän aikana useita kommentteja, että tällaisia harjoituspäiviä ei tule tehtyä itsekseen. Tällaiselle leiripäivälle oli selvä kysyntä.

”Tämä oli juuri sitä mitä tarvitsin ja johon ei koskaan muuten löydy aikaa. Mielestäni leiripäivä sopi ihan kaiken tasoisille, koska itse pystyi säätelemään tekemisen tehoja ja sitä kautta jaksamista”, kertoi Reetta Tuomala leiripäivän jälkeen.

”Hyvin organistoitu päivä, jossa oli paljon tiukkaa ja tehokasta treeniä”, lisäsi Tero Tykkyläinen.

Leiripäivällä oli kaksi tukijaa – Danske Bank ja ravintola Huili. Suuri kiitos päivän onnistumisesta sponsoreillemme!

Viimeisimmät päivitykset
Seuraa hyvää seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Strava icon.png
bottom of page