top of page

Vaihtelevan vauhdikas cyclolenkki Sipoonkorven läpi

Täydellinen cyclokeli (kosteata, märkää, viileää) houkutteli 9 kuskia Chebicin eteen yhdeksältä valmiina polkaisemaan puhtaat pyörät rapaisiksi. Lenkkiteeman mukaisesti suunnattiin rauhallista PK-vauhtia Talman kupeesta Keinukallion halki ja Sipoonkorven läpi kohti Kuusijärveä. Kuusijärvellä kaffet olivat sen verran vahvat, että matka jatkui paikoitellen vauhdikkaasti ja Korson keskuspuiston niljakkaat sillat houkuttelivat kokeilemaan cyclorenkaiden pitävyyttä kurveissa. Tänään lenkillä nähtiin ainakin yksi kunnon kumoonajo ja valitettavasti teknisiltäkään ongelmilta ei vältytty. Kaikki kuitenkin pääsivät ehjänä (joskin melkoisen rapaisena) kotiin turvallisesti.

Lenkin loppuvaiheessa pysähdyimme Tuomalanpolulla keskustelemaan erään lähiasukkaan kanssa. Tuomalanpolku on kapea piha-alueen läpi kulkeva yksityistie, jossa on 15 km/h nopeusrajoitus. Tietä reunustaa hevosaitaukset, joilla on usein hevosia, jotka saattavat pelästyä äkkinäisesti ilmestyvää pyöräilijää. Tien omistajan mukaan tiellä ajetaan usein liian vauhdikkaasti ja tiellä on sattunut paha onnettomuus. Pidetään vastaisuudessakin huoli, että JäPy:läiset ajavat tiellä erityisen varovasti huomioiden hevoset ja lähiseudun asukkaat.

Kiitos kaikille lenkille tänään osallistuneille hauskasta seurasta! Huomiseksi on myös luvattu täydellistä cyclokeliä. Villasukat jalkaan ja kaikki rohkeasti mukaan rauhalliselle yhteislenkille!

Viimeisimmät päivitykset
Seuraa hyvää seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Strava icon.png
bottom of page