JäPy on palannut kilpailutasolle - myös maastossa

Lauantaina 5.6.2015 kisattiin Luukissa XCM Marathon cupin 7. osakilpailu, Luukin MTB maratooni. Alkuperäinen tarkoitus oli lähteä kartuttamaan JäPyn pistesaldoa joukkuekilpailussa, mutta ikävien sairastumisten johdosta edustus lankesi yksin allekirjoittaneen vastuulle. Lähtölistalla JäPyläsiä siis vain Timo Hiidenheimo miesten yleisessä sarjassa.

Kisapäivän aamuna jyrisi ukkonen, eikä sadetutka luvannut reitille hääppöistä pitoa. Rengastus oli kuitenkin jo valittu ja eteenkin sai jäädä suoraan pakasta vedetty saippuapala Race King. Kisapaikalle saapui säästä huolimatta yli 150 kuskia, joista vajaa sata kiertämään reittiä koko 60 km edestä.

Lähtö tapahtui klo 12. Järjestäjä oli ovela, ja kertoi, että ensin mennään masterlähtönä jonkin matkaa, pysähdytään, ja vasta sitten alkaa vapaa vauhti. No, ei siellä mitään pysähdytty, mutta ehkäpä tuo vähensi turhaa tunkemista lähtö-/maalialueen kapeissa paikoissa. Olin huoltojoukoille valitellut, että alkupuolella saattaa joutua taluttelemaan, kun kaikki eivät osaa ajaa. No, se olinkin minä joka olin vaikeuksissa, kun ei tuoreen eturenkaan pito ja oma ajotaito kohdanneet toivotulla tavalla!

Alun ähellyksen jälkeen kisa kulkikin oikein juoheasti. Rengas alkoi pitää paremmin ja kai mieskin tottui olosuhteisiin. Peesejä ei tullut kovin paljon hyödynnettyä, kun kerran olin alussa jäänyt hitaampieni taakse. Lämpötila oli oikein sopiva ainakin itselleni, ja huolto pelasi hienosti, kuten kuvasta näkyy.