Please reload

Viimeisimmät päivitykset

Leppoisa yhteislenkki 2.6.2015

3.7.2015

Vihdoin helteet saavuttivat Etelä-Suomen ja päästiin nauttimaan lämpimästä kesäillasta. Parisenkymmentä innokasta oranssinuttuista ajajaa ja muutama muunkin värinen paita oli kokoontunut Chebicin pyöräliikkeen eteen hieman ennen kuutta. Saimme myös mukaan naisten elite –kuskin Riina Miettisen, joka oli tehnyt päivällä jo oman treenin ja tuli meidän kanssamme pitkälle pk -lenkille nauttimaan seurastamme ja upeasta kesäsäästä. Kiva kun olit kanssamme ja toivottavasti näemme sinut JäPyn lenkeillä joskus toistekin.

 

Reitti suuntautui tänään Nuppulinnan ja Haapasaaren kautta Hyvinkäälle, jossa vallattiin Hyvinkään kulmakonditorian terassi ja pidettiin kahvitauko. Sieltä matka jatkui kohti Rajamäkeä, josta kurvattiin Uusikylän kautta Nukariin sieltä Jäniksenlinnan kautta Järvenpäähän. Matkaa eiliselle lenkille 80-100 km:n väliltä, riippuen siitä mistä hyppäsi kyytiin ja oliko tehnyt sakkoa alle tai päälle, osalle vieläkin enemmän. Yksi päivän reiteistä löytyy tästä.

 

Kiitos kaikille kivan leppoisasta lenkistä – pysyttiin spekseissä, ajettiin maltillisesti ja nautittiin mahtavasta kesäillasta. Voisi sitä huonomminkin aikansa viettää.

 

Lauantaina  kisataan Sastamalassa ja Vierumäellä perusmatkat triathlonissa, su Sastamalassa vuorossa puolimatka. La Voimarinteen Teräsmieskisassa JäPyä edustaa Jukka Erkkilä ja su Sampsa Puttonen. Vierumäen kisassa mukana Tiina Puranen, joka eilenkin oli meidän yhteislenkillä mukana. Tsemppiä kaikille kisaan!

 

Su kisataan lahdessa maastoltaan suhteellisen haastava ja vaihteleva Royal –ajo, jossa tänä vuonna kuntosarjan rinnalla myös kilpasarja. Molemmissa matkana 130 km. Kilpasarjassa JäPyä edustavat Jani Ihalainen ja Mauri Konttila. Tsemppiä kisaan – pitäkää ketjut kireinä ja ajakaa turvallisesti! Mukana ajaa myös elite -kuski Mari Pehkonen, joka on usein nähty lenkeillämme. Tsemppiä myös Marille kisaan.

 

Ennusteen mukaan saamme nauttia helteistä vielä lauantaina ja sunnuntainakin on luvassa hieno poutasää. Nyt viimeistään kaikki nauttimaan kesästä ja ennen kaikkea hyvästä seurasta - koska pyöräily on yhdessä hauskempaa!

 

 

 

 

 

Please reload

Seuraa hyvää seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Strava icon.png

© 2020 Järvenpään pyöräilijät ry - JäPy - Design by Snowwhere Productions.

OTA YHTEYTTÄ!

 

JäPy on Keski-Uudellamaalla toimiva seura, jonka tarkoituksena on pyöräilyn ja triathlonin edistäminen tarjoamalla positiivisia elämyksiä näiden harrastusten parissa.

LIITY SEURAAN!

 

Miksi liittyä seuraan?

Jäsenedut

Liittymislomake

Tietosuojaseloste

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  • Wix Facebook page
  • Strava icon.png
  • YouTube Social  Icon