top of page

Jos jätät viimeisen toiston vajaaksi ja kaveri tekee aina loppuun asti täysillä, kumpi rokkaa vuoden

Lauantaina 3.2 saimme paljon ajateltavaa omasta treenaamisesta kun Johannes ”Hatsolo” Hattunen kävi pitämässä treenin Järvenpään Pyöräilijoille Kuntosaluksen tiloissa. JäPyläiset täyttivät salin odottavin tunnelmin, kukaan ei oikein tiennyt mitä on tulossa.

Treeni aloitettiin tarinalla, joka sai Jäpyläiset jopa herkistymään. Liikunnan on tarkoitus tuottaa energiaa ja iloa, jota voi jakaa myös kavereille. Treeni ei saa olla se, joka laittaa pinnan kiristymään. Jotta pääsimme aloittamaan treenit, oli muutamat perusasiat saatava hallintaan. Lämmittely aloitettiin erilaisilla haarahypyillä, joiden laskeminen jopa tuotti alkuun vaikeuksia JäPyläisille. Kun hypyt alkoivat sujua, niin ansaitsimme lisää lämmittelyliikkeitä. Kaikki liikkeet tehtiin kehon omalla painolla ja mieluummin hitaasti ja hallitusti kun täysiä ja sinnepäin. Liikkeinä matkimme erilaisia eläimiä mm. ninjajänis, pikkukarhu, isokarhu, mittarimato, hämähäkki, kalkkuna ja iloinen kalkkuna. Jokaisessa eläimessä joutui käyttämään monia kehon lihaksia, joiden olemassaoloa ei edes tiennyt. JäPyläisten kehonhallinta joutui todelliseen tulikokeeseen ja reidet hapoille ja olimme vasta lämmittelyssä. Pyöräilijät istuvat paljon satulassa, joten coren hallinta on ehdottoman tärkeää.

Lämmittelyjen jälkeen moni jo koki antaneensa kaikkensa ja itse harjoitus oli vasta edessä. Harjoittelimme ensin treeniä varten pari perusliikettä punnerrukset ja vatsalihasliikkeen. Punnerruksia voi tehdä vaikka 100 huonolla tekniikalla tai 10 puhtaalla tekniikalla. Valitsimme mieluummin vähän ja puhtaasti. Kun punnerrukset ja vatsat oli hallussa ja moni jo pyyhki hikeä otsaltaan, aloitimme vasta itse treenin. Teimme viisi kierrosta pareittain. Yksi kierros sisälsi eläimenä kulkemisen salin päästä päähän, toisessa päässä teimme punnerruksia, siirtyminen eläimenä toiseen päähän, jossa teimme vatsoja. Jokaisella kierroksella kuljimme eri eläimenä ja kaveri kannusti. Tässäkään ei haastettu aikaa, ei kilpailtu vaan jokainen teki oman suorituksen täysillä loppuun. Painoina toimi jokaisen omat kilot.

Valtava energia ja JäPyläisten kannustaminen oli käsin kosketeltavaa. Kun tekee suoritusta itselleen, ei voi ketään muuta syyttää kuin itseään jos kehitystä ei tule. Jokaisen liikkeen voi viedä aina loppuun asti tai jättää vajaaksi – sinä päätät. Ja jos taas perusliikkeitä ei harjoitella ensin kunnolla, on turha siirtyä vaativampiinkaan. Johannes sai varmasti monen ajattelemaan treenaamistaan uudelleen käyttäen mielenkiintoisia esimerkkejä. Asioita voi tehdä monella tapaa, jos liike sattuu esim. jostain vammasta johtuen, sen voi aina vaihtaa. Mutta jos liike vaan tuntuu haastavalle ja käy pääkoppaan, sitä on syytä jatkaa.

Ja jos kuitenkin joku on varmaa niin noinkin ”yksinkertaiset” koko kehon liikkeet, ilman turhaa repimistä ja hifistelyä tuntuvat lihaksissa tänä aamuna.

JäPyläiset iloisina kalkkunoina - vilkutus kaverille on tärkeää.

Ninjajänikset eivät pidä ääntä!

Mittarimato jonka jälkeen oma tuuletus!

Lopuksi ikuistimme itsemme Hatsolon seurassa - hyvä fiilis ja mahtava energia treenin päätteeksi!

Viimeisimmät päivitykset
Seuraa hyvää seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Strava icon.png
bottom of page