JäPyn Olli Kinnusen kisaraportti Itävallan Ironman 70.3. -kilpailusta viikonvaihteessa

Talven aikana kilpailukalenteria miettiessäni halusin saada yhden hyvän puolimatkan kisan hyvissä ajoin jo toukokuulle. Suomesta niitä ei löydy, joten katse oli suunnattava ulkomaille. Ajoitusmielessä kisa oli tarkoitus saada semmoiseen ajankohtaan, että olisi jo ehtinyt kerätä kilometrejä ulkona niin pyörällä kuin myös uimalla. Näin kisaksi loppujen lopuksi valikoitui Ironman sarjaan kuuluva puolimatkan kisa Itävallassa St. Pöltenissä 21.5.

Yksi lisäsyy mennä Ironman sarjaan kisaan oli koko kauden päätavoite, joka on saman sarjan täyden matkan kisassa Barcelonassa lokakuussa. Itse kisan lisäksi saisi nähdä, miten hommat näissä kisoissa hoituu, niin sitten ei kauden päätavoitteessa tarvitse käyttää niin paljon energiaa sen ihmettelyyn. Ja vieläpä sitten koko varustearsenaalin rahtaaminen ulkomaille pyörineen kaikkineen, kun sitäkään ei ole tullut ennen tehtyä.

Suomen kesän tulo jäi tänä vuonna myöhäiseen. Pyörällä kilometrejä kertyi, mutta ulkouinteja ei kahdesta yrityksestä huolimatta. Vesi oli vielä niin kylmää, että molemmilla kerroilla uinti jäi muutaman kymmenen metrin kierrokseksi. Näin sitten kesän ensimmäiset ulkouinnit jäivät tehtäväksi kisapaikalle.

Varsinaista kilpailullista tavoitetta ei ollut muuten, kuin saamalla suht ehjä kisa. Ajatuksena oli vetää kisa kesken harjoittelukauden, ilman sen kummempaa harjoittelun kevennystä. Palautumista hidasti pahemman kerran jo kisaviikkoa edeltävänä perjantaina iskenyt ilmeisesti allerginen reaktio. Perjantaina 19.5 lennettiin Itävaltaan, Wieniin.

Keli oli tulopäivänä aurinkoinen ja helteinen, lämmintä ehkä noin 27 astetta. Viikonlopuksi oli kuitenkin tarjolla jo hieman viilennystä, kisapäivän ennusteet pyörivät 11-14 asteen tienoilla ja sadetta oli myös luvassa. Lauantain vastaisen yönä oli jo ukkosmyrskyäkin ja lauantai oli melko tuulinen. Oma olokin oli melko tuulinen, yöllä herättyäni 3.30 nenää huuhtomaan nenäkannulla kävi jo vakavasti mielessä kisan jättäminen sikseen. Lentojakin kotimaahan jo ehdin läppäriltä etsimään, mutta onneksi sitten sain taas vähän unen päästä kiinni.

Aamupäivän aikana olo taas parani sen verran, että ajattelin käydä kisapaikalla uimassa ja vähän polkemassa ja arvioida tuntemuksia sen jälkeen. Ja olohan oli sittenkin sen verran hyvä, että päätin kisaan osallistua. Eli pyörä katsastukseen ja telineeseen odottamaan kisapäivää.

Kisapäivää edeltävän yön nukuin paremmin kuin koko edellisenä viikkona. Herätys oli 4.10, aamupala 4.30 ja kisapaikalla olin joskus vähän ennen puolta kuutta. Kisapaikalle oli matkaa hotellilta autolla muutama kilometri ja se sijaitsee kaupungin urheilupuistossa. Pyörätelineet oli pystytetty paikallisen jalkapalloseuran stadionille. Vettä tuli taivaan täydeltä ja lämpötilakin oli ennustettu kohdilleen.

Pro sarjan lähtö oli 7.00 ja oma lähtöaika noin 7.30. Uintireitti meni kahden järven kautta, järvien välillä matkaa oli lähemmäs kolmesataa metriä. Pienenä yllätyksenä tuli, että toiseen järveen oli sen verran ruuhkaa, että sinne pääsyä joutui jopa jonottamaan. Vaikeaa arvioida paljonko jonotukseen meni aikaa, mutta totta kai se tuntui pitkälle, kun kello kävi eikä päässyt liikkumaan minnekään.

Uinti meni odotuksiin nähden oletetusti. Ensimmäinen ulkouinti, olisin kyllä tarvinnut pari uintia alle ennen kisaa. Jotkut niitä ei tarvitse, mutta meikäläinen ei kuulu niihin. Suunnistaminen oli perinteistä kiemurtelua ja ruuhkassa oman rytmin löytäminen oli vaikeaa. Uinnin aika 48.59 min.

Pyöräreitillä jyrkimmät alamäet olivat jyrkkyydeltään 14%, ylämäet 8-11% paikkeilla. Kävin autolla lauantaina reitin ajamassa, että edes vähän saisin käsitystä, mitä on luvassa.

Ensimmäisessä vaihdossa unohtui niin geelit kuin numerolapun kiinnityskin. Parisataa metriä ylimääräistä juoksua pyöräilykengät jalassa tuostakin tuli.

Pyöräreitti siirtyi melko pian paikalliselle moottoritielle ja siellä oli kyllä hienoa ajaa. Paitsi että oli siis kylmä. Tosi kylmä. Tuli aliarvioitua Itävallan kelit, ajattelin, että kyllä suomalainen pärjää. Tri-puku ja irtohihat eivät tosiaankaan riittäneet. Data kertoo, että moottoritiellä vauhti pysyi yli 40-50 km/h välillä ja ennemminkin viiman kylmyys jarrutti halua mennä kovempaa.

Osa reitistä meni Unescon maailmanperintökohteen, Wachaun laakson läpi. Maisemat olivat kyllä hienot, pikkukylien läpi ajaessa alppitorvet ja pillit soi. Tosin autolla ajaessa ne olivat vielä hienommat, kisassa näköjään maisemiin ei enää niin kiinnitä huomiota.

Reitillä oli kolme kovempaa nousua, pisin noin kuusi kilometriä pituudeltaan. Välitykset eivät olleet ihan kohdillaan, kadenssi tippui välillä jo melkein neljäänkymppiin, mutta huipulle kuitenkin selvittiin. Ja nousuthan tarkoittavat, että laskujakin on oltava. Ja niitä oli. Vauhdikkaita. Ei ensikertalaisella kantti kestänyt vetää niin kovaa, kuin olisi pystynyt.

Kaiken kaikkiaan pyöräilykin meni ihan ok, ensi kerralla osaa tehdä tälle reitille omat hienosäätönsä. Kylmä ja sade tietysti verotti oman osansa, laskut märällä tiellä piti keskittymisen kohdallaan. Loppumatkasta sade loppui ja siellä täällä oli jo tiessä kuivia läikkiäkin. Sykkeet jäivät vähän alhaisiksi, kun laskuissa mentiin joskus pitempiäkin aikoja melko alhaisilla sykkeillä. Pyöräilyn aika 2.45.52 tuntia.

Juoksuun lähdettäessä viimeiseen asti treenaus ja huono palautuminen alkoi tuntua. Reitti oli melko tasainen, se kierteli Traisen joen rannalla ja vanhassa kaupungissa. Onneksi sade ei kuitenkaan enää juoksussa haitannut.

Ensimmäisen vitosen jälkeen oli pakko vähän höllätä, että ei mene matkanteko ihan tuskaiseksi. Viimeiselle vitoselle sitten jo uskalsin taas vähän nostaa vauhtia ja se menikin jo ihan kohtuullisesti. Juoksun aika 1.45.05 tuntia.

Kokonaisaika oli 5.32.47, sijoitus 50-54 sarjassa 35, kun ilmoittautuneita oli noin 190 ja matkaanlähtijöitä 150.

Kisajärjestelyt olivat sitä uinnin jonotusta lukuun ottamatta kohdallaan. Sunnuntain illallisella oli vielä paikkojen jaot puolimatkan MM-kisoihin. Meikäläisen sarjassa paikkoja olisi ollut kolme, joihin löytyi vain kaksi halukasta aikojen perusteella ja yksi paikka jaettiin sitten ihan vaan halukkuuden perusteella. Jäi käsi nostamatta tällä kertaa.

Kisakokemus sinänsä oli hieno ja voi sanoa, että tavoitteet täyttyivät. Ironman-kokemus on hankittuna ja kauden ensimmäinen kisa tehtynä. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa kisaa ja kauden päätavoitetta.

P.S. Maanantaina automatkalla takaisin Wieniin aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, oli lähes tuuletonta ja lämpötila noin 20 astetta.

JäPy onnittelee Ollia mahtavasta kisasuorituksesta ja toivottaa Ollille onnea kauden päätavoitteeseen Barcelonaan! Varmasti kuulemme Ollista vielä kauden aikana lisää.