top of page

JäPyn menestys jatkuu - nyt myös juoksun saralla

Suomen triathlonin kisakauden alkuun on vielä muutama viikko aikaa. JäPyn triathlonistit kävivät testaamassa kisakuntoa tänä viikonloppuna Tuusulanjärven maratonista. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1994 alkaen. 1/2-maratonilla ja maratonilla reitti on virallisesti mitattu, ja se kulkee pääosiltaan Tuusulanjärven ympärillä asvaltoidulla kevyenliikenteen väylällä. Reitti kulki ensimmäistä kertaa Tuusulan Rantatietä pitkin ja tarjoaa kulttuurisia elämyksiä niin juoksijoille kuin yleisölle.

Kisaan osallistui JäPyn triathlonisteista Jukka Erkkilä, Alpo Kumpula, Tiina Puranen, Minna Ikonen, Marion Schenkwein ja Veera Alanko. Kaikilla matkana oli puolikas (21,1 km). Ilma erinomainen, mukava myötätuuli järven toisella puolella oli harvinaista herkkua.

Lähtöpaikalla oli suuren urheilujuhlan tuntua. Tapahtumaan oli ilmoittautunut yli 1000 osallistujaa, pelkästään puolimaratonille lähti juoksijoita liki 600. Paukun jälkeen lähdimme juoksemaan kohti Järvenpäätä ja paluu oli järven toista reunaa takaisin kohti Hyrylään, jossa lähtö ja maali sijaitsi. Nopeasti lähdön jälkeen pääsi juoksemaan omaa juoksua ja juoksuporukoita riitti varmasti kaikille. Yksin ei tarvinnut tätä juoksua juosta eikä eksymään päässyt. Hienosti toimi liikenteenohjaukset ja kilometrit oli merkattu reitin läpi.

Tiina Puranen, joka on tuttu näky myös JäPyn yhteislenkeillä on aiemmin edustanut naapuriseuraa KeuTria, mutta tänä vuonna hän edustaa JäPyä. Tiina oli käynyt viime viikonloppuna juoksemassa Helsinki City Runin, jossa hän sijoittui neljänneksi, mutta omasta mielestä juoksu kulki hyvin siihen nähden että viikko sitten oli HCR. Tiina juoksi tasaisen varmasti ja maalisuoralla hän huomasi, että nythän tässä joutuu ottamaan loppukirin, kun toiseksi tullut naisjuoksija oli huomaamatta saavuttanut hänet. Tiina voitti naistensarjan ajalla 1:30:32. Onnea Tiina mahtavasta juoksusta!

Jukka Erkkilä lähti tavoittelemaan 4 min. keskivauhtia. Alkuvauhti Järvenpäähän oli vahvaa juoksua pienessä ryhmässä. Paluumatka Järvenpäästä tuntui haastavalta ja lopun mäet hidastivat vauhtia hieman. Loppukirin ansiosta Jukka voitti M40-sarjan viiden sekunnin turvin ja oli kaikista miesjuoksijoista kuudenneksi nopein ajalla 1:26:41. Onnea Jukka hienosta juoksusta!

Tuusulanjärven maraton on osa Kalevan kierrosta ja Alpo Kumpula lähti hakemaan hyvää aikaa kisasta. Alpo juoksi ensimmäisen kymmenen kilometria hieman liian reippaaasti. Tämän jälkeen loppumatka oli tasitelua väsymystä ja maitohappoja vastaan. Alpon loppuaika 1.44.33 ja 7. sarjassaan M60.

Minna Ikosen tavoitteena oli lähteä tekemään kova harjoitus ja katsoa mikä on tämän hetken juoksuvauhti pidemmällä matkalla. Tämä oli hänelle ensimmäinen puolimaraton ja toinen juoksukisa ikinä! Tavoitteena oli juosta pois omalta mukavuusalueelta ja mieluummin jopa kiristää loppua kohti kuin "hyytyä". Vauhdin jako onnistui hienosti, ja Minna pystyi jopa kiristämään vauhtia viimeisellä kahdella kilometrillä. Ja loppuun asti tultiin hymyssä suin! Minnan aika 1:50:32 ja sija 9. sarjassa N40.

Marion Schenkweinin juoksu ei mennyt hänen omien sanojensa mukaan ihan nappiin, luultavasti nesteytys ei mennyt ihan nappiin. Sykkeet karkasivat liian korkealle ja vauhti hyytyi loppua kohti. Marionin loppuaika 2:07:08.

Veera Alanko joutui valitettavasti keskeyttämään kisan huonovointisuuden vuoksi. Hänen omien sanojen mukaan juoksu kulki ensimmäiseen kymppiin asti tavoiteajan puitteissa, mutta sitten alkoi ongelmat ja hän joutui keskeyttämään 15 km kohdalla. Urheilu opettaa nöyryyttä - joskus vaan on pakko keskeyttää - tämä oli Veeran ensimmäinen keskeytys. Ensi kerralla maaliin asti!

Kaikki tulokset löydät täältä.

Tänään ajettiin myös vauhdikas JäPy Club Race, johon osallistui 11 kuskia. "Kisan" keskinopeus oli yli 40 km/h. Kaikki ylittivät maalilinjan, vaikka loppukirissä olkapäät kolisivat. Hauskaa piisasi! Jari Kiviharjun vetämä maltillisen vauhdin ryhmä saapui kahville Porvoon raatihuoneen torille kun Race porukka lähti kotimatkalle. Tänään ajettiin myös Aulangon MTB-kisa, johon JäPystä osallistui Juuso Kantola ja Simo Silden. MTB-kisan tuloksia ei vielä ollut saatavilla

Alla muutamia kuvia päivän tunnelmista. Hieno päivä!

Viimeisimmät päivitykset
Seuraa hyvää seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Strava icon.png
bottom of page